Mustilan taimipäivä

Lauantai meni kasvihörhöilyssä Mustilassa ja sen jälkeen vaikutelmia on pitänyt sulatella pitkään.  Kävin Kari Junnolan saniaiskierroksella (kuvassa esittelyssä kruunusaniainen, on komea) ja kuuntelin Osmo Jussilan ideoita pihan venyttämiseen (mm. hidaskasvuisten havujen ja rhodojen käyttö, ojaankin voi istuttaa rhodoja ja leukotti kannattaa hankkia!). Aika vaikea oli suurissa ryhmissä kuulla esityksiä, joten loppupäivä meni omalla vaelluksella arboretumissa sekä taimipöytien ympärillä.






 

Huomasin taas selvästi, että en ole yhtään keräilijäluonne. Mustilassa oli tarjolla vaikka mitä mielenkiintoista, mutta sitä tunnetta ei tullut, että joku kasvi olisi saatava omalle pihalle. Enemmän katselin, mitä kaikkea on tarjolla ja mietin, mihin tai minkä kanssa kasvit sopisivat. No, jos olisi paljon tilaa, niin onhan paljon etenkin puita ja pensaita, joiden kasvatusta olisi kiva kokeilla. 

Kuvassa metsänpohjan mallia, omalla pihalla kanandanruohokanukka on tykännyt sateisesta kesästä, mutta ei se silti ole kukkinut. Alaskankleitoniaa oli arboretumissa joka puolella (paitsi tässä kuvassa;)  Ostin alaskankleitonian viime kesänä Mustilan taimitarhalta. Se talvehti hyvin ja kukki pitkään, joten saa nähdä, tuleeko siementaimia.

Pirunnuijan (Oplopanax horridus) punaiset marjat erottuivat arboretumin vihreydestä. Hauska, näyttävä kasvi ja hauska nimi. Olisi mukava suunnitella istutusalue, jossa olisi käytetty pirunnuijaa. Leikin kotimatkalla mielessäni 'horridus' teemalla.







Omat minikokoiset hankinnat on jo istutettu: kirjavalehtinen kohokki kivikkopenkkiin talven tuhoaman valkomaksaruohon tilalle sekä japaninhappomarja 'Admiration', jonka ostin iloisen värin takia.













Ajattelin, että happomarja sopisi väriltään helmiorapihlajan vaaleisiin lehtiin, kun orapihlajan alla oli vielä tilaakin. Sehän sopi myös tuoksukurjenpolven lehtien väriin. 

Perinteistä puutarhurointia

Eli, poistin eilen hyvin viihtyvät kasvit ja istutin tilalle pensaan, joka ehkä saattaa selvitä talven yli.  Olen soimannut tästä itseäni eilisestä lähtien ja nähnyt siitä painajaisiakin...  Aivan järjetöntä toimintaa!

Sorruin ostamaan peruukkipensaan syysalennusmyynnistä.  Peruukkipensaan kokeilu on ollut mielessä, mutta se piti istuttaa kuolleen neidonruusun paikalle. Neidonruusu ei lopulta, onneksi, hävinnytkään, vaan pukkaa uusia versoja.

Seuraavaksi suunnittelin peruukkipensasta rohtosuopayrtin ja jakamista vaativien päivänliljojen tilalle ja siihen paikkaan sen sitten ostinkin.  Pihakierros ja pensaan mallailu paikalleen saivat minut muuttamaan mieleni ja sopivin paikka löytyi japaninmagnolian vieressä. Siitä pensas näkyy mukavasti työhuoneen ikkunaan. Punaiset lehdet näyttävät pirteiltä kun aurinko paistaa niiden takaa.  Teoriassa näin, saa nähdä onko paikka tarpeeksi suojainen. 

Sekin vaihtoehto on olemassa, että pensas viihtyy ja kasvaa omaan kokoonsa n. 3-metriseksi. Sitten olisi hävitettävä jo muitakin kasveja kuin vuorikaunokit.



 

Pensaan vieressä on toinenkin punalehtinen kasvi, purppurakeijunkukka. Vuorikaunokkien poiston myötä se sai lisätilaa, samoin kuin loistosalvia ja hopeamaruna.  Penkin reunassa kukkii viimekesäinen parvekeruusu. Tummanpunaiset kukat sopivat hienosti pensaan ja keijunkukan tummiin lehtiin.

Syyslannoituksen aika

Sade taukosi juuri sen verran että ehdin levittää syyslannoitteen. Marjat on kerätty, joten marjapensaat saivat pk-lannoitetta. Aitapensaat lannoitin myös, sillä viime talvi oli niille niin rankka, että lisäravinteiden avulla ne toivottavasti saavat voimia ensi talven varalle.

Joka vuosi en ole lannoittanut, mutta jos olen, niin sitten elokuun alkupuolella.  Aavistuksen myöhässä siis tänä vuonna, mutta ainakin sade liuottaa lannoitteen kasvien käyttöön nopeasti.

Pieni japaninpihlaja on vaihtanut syysväreihin. Muuten on vielä vihreää, siis kesä;)

Luonnonkasvit pihassa, osa 3: ahdekaunokki

Perhoskasviksi pihoille suositeltu ahdekaunokki tuntuu houkuttelevan enemmän kimalaisia kuin perhosia, mutta hyvä niinkin. 

Tämän taimen olen nyhtänyt tienvarresta, koiranulkoilutuslenkillä, vähän salakähmäisesti, eihän kukaan vain huomaa... Tienvarret on täynnä kaunokkia, mutta kesästä riippuu, pääsevätkö kukkimaan. Tänä vuonna pientareet leikattiin heinäkuussa, joten nyt ei tienvarressa kukkia näy.


Ahdekaunokki on ollut kestävä kasvi, alimmainen kuva on vuodelta 2011.  Kasvi on vain vahvistunut ja kukkavarsia tulee kesä kesältä enemmän, mutta se ei ole levinnyt mihinkään. Pelkäsin, että siementaimista tulee samanlainen riesa kuin vuorikaunokin taimista, mutta yhtään taimea en ole löytänyt kukkapenkeistä. Koivujen alle olen levittänyt siemeniä tarkoituksella ja siellä on tänä kesänä pari uutta kukkavartta.


Ahdekaunokki näkyy kuvassa taustalla, etualalla on vaaleanpunaista kärsämöä sekä väriminttuja. Yhdistelmä on ollut minusta aika hauska, kun pienelle alalle mahtuu monta lajia. Yhdistelmä  näyttää vaihtelevalle mutta ei levottomalle.

Sateen kestäneet

Kaksi avointa puutarhaa ja n. 80 kilometriä autoilua takana, olen ihan poikki. Oli mukava palata lepäämään omalle pihalle.  Tarkoitus oli tehdä postaus elokuun räjähtäneestä ilmeestä, mutta enpä haluakaan, niin rentouttavalle ja hyvälle oma ruppana piha tuntuu juuri nyt;)
Laitan tähän sen sijaan kuvia niistä kasveista, jotka ovat kestäneet sadekuurot retkahtamatta.


Ensimmäisenä on kukinnan vasta aloittanut kaunopunahattu ja vierailija sitruunaperhonen.  Kaunopunahattu olisi niin hyvä, tanakka, näyttävä perhos- ja pörriäiskasvi, mutta talvenkestävyys on heikohko. Viime talvi vei puolet taimista, kaksi on sentään jäljellä.

Hyönteisystävällinen on myös väriminttu. Ja punahattua kestävämpi, vaikka sekin näyttää kärsineen viime talvesta. Menin jakamaan taimet toissa syksynä ja ne eivät tainneet kunnolla ehtiä asettumaan uudelle paikalle ennen vaikeaa talvea. 

Yksinkertainen suopayrtti kukkii vielä. Siinä on yhtä hyvä tuoksu kuin kerrotussa suopayritissäkin. Vähän vaatimattomamman näköinen, vähintään yhtä kova leviämään, mutta kestää paremmin pysyssä kuin kerrottu.

Kuunlilja ei ole pihalla kukkien takia, mutta aika hieno senkin kukka on lähietäisyydeltä.

Kultapallo on vielä pystyssä, mutta tilanne muuttuu, kunhan useampi kukka ehtii aueta.  Tukiaita on kehitteillä, mutta sitä varten on ehdittävä käymään rautakaupassa.

Luonnonkasvit pihassa, osa 2: pietaryrtti

Pietaryrtin kukinnasta tulee pihalle kesämökin lomatunnelmaa ja mieleen lapsuusmuistoja, nappikukaksi tätä ennen kutsuttiin.

Pietaryrtin taimia en ole kaivanut tienvarresta niin kuin muutamaa muuta luonnonkasvia, vaan tämä on tullut pihalle salamatkustajana viljelypalstalta siirrettyjen karviaisten mukana. Marjapensaista saan kitkeä varsia monen vuoden jälkeen vieläkin, mutta kuvan aurinkoiseen paikkaan olen siirtänyt kasvin tarkoituksella.

Olen kokeillut koivun alla aika monta kasvia, en edes muista kaikkia, mutta ainakin jalokallionen, syyshohdekukka, mantsurian- ja lumikärhö ovat menehtyneet. Pietaryrtti viihtyy. Se onkin kuivan ja niukkaravinteisen maan kasvi.

Pietaryrtti on ehdottomasti ötökkäkasvi, kuvatessakin kukinnoissa pyöri pieniä kärpäsiä. Toisaalta sen pitäisi torjua kirvoja. Lähellä kasvaa kirvamagneetti neidonruusu, joten toivon, että tieto pitää paikkansa.








Kuvat ovat auringoisemmalta päivältä. Sateen lamouttamat versot on sittemmin pitänyt sitoa löyhäksi nipuksi ja tukea takana näkyvään köynnöskehikkoon. Tukemistarve onkin kasvin huono puoli. Mutta yllättävä hyvä puoli on on ollut se, että näyttäväksi kasviksi sen kapeat versot vievät vähän tilaa maan pinnasta. Koska yritän saada luotua kerroksellista pihaa, niin viereen ja allehan mahtuu enemmän muita kasveja.