Sateen kestäneet

Kaksi avointa puutarhaa ja n. 80 kilometriä autoilua takana, olen ihan poikki. Oli mukava palata lepäämään omalle pihalle.  Tarkoitus oli tehdä postaus elokuun räjähtäneestä ilmeestä, mutta enpä haluakaan, niin rentouttavalle ja hyvälle oma ruppana piha tuntuu juuri nyt;)
Laitan tähän sen sijaan kuvia niistä kasveista, jotka ovat kestäneet sadekuurot retkahtamatta.


Ensimmäisenä on kukinnan vasta aloittanut kaunopunahattu ja vierailija sitruunaperhonen.  Kaunopunahattu olisi niin hyvä, tanakka, näyttävä perhos- ja pörriäiskasvi, mutta talvenkestävyys on heikohko. Viime talvi vei puolet taimista, kaksi on sentään jäljellä.

Hyönteisystävällinen on myös väriminttu. Ja punahattua kestävämpi, vaikka sekin näyttää kärsineen viime talvesta. Menin jakamaan taimet toissa syksynä ja ne eivät tainneet kunnolla ehtiä asettumaan uudelle paikalle ennen vaikeaa talvea. 

Yksinkertainen suopayrtti kukkii vielä. Siinä on yhtä hyvä tuoksu kuin kerrotussa suopayritissäkin. Vähän vaatimattomamman näköinen, vähintään yhtä kova leviämään, mutta kestää paremmin pysyssä kuin kerrottu.

Kuunlilja ei ole pihalla kukkien takia, mutta aika hieno senkin kukka on lähietäisyydeltä.

Kultapallo on vielä pystyssä, mutta tilanne muuttuu, kunhan useampi kukka ehtii aueta.  Tukiaita on kehitteillä, mutta sitä varten on ehdittävä käymään rautakaupassa.

Ruusupuu ja muita kukkijoita

Punalehtiruusu on kasvanut jo 2,5-metriseksi pikkupuuksi. Kukat eivät ole erityisen loistokkaita mutta kepaa niitä silti ihastella oksien ruusukaaren alta.

Kun punalehtiruusu kasvaa korkeutta, niin alaosa jää kapeaksi, puumaiseksi, eli pensaan alle mahtuu muita kasveja;)  Punapäivänkakkara pilkistelee pensaan alta, rohtokatajien, väriminttujen ja liikaa levinneiden rohtosuopayrttien keskeltä.

Koivun juurella juhannusruusu avasi tänään ensimmäiset kukat.

Ruskoliljan korkeutta ei rajoita pieni eikä isompikaan puu.  Sekin avasi ensimmäiset kukkaset tänään n. metrin korkeuteen, kuvassa paistatellaan hennossa ilta-auringossa.

Lehtosinilatvan siementaimi kukkii humalan juurella. Istutetut sinilatvat aurinkoisemmassa paikassa eivät ole aloittaneet kukkimista. Sinilatva on hyvä leviämään siemenestä eli se löytää kyllä itselleen sopivan paikan.

Kun piha on pieni ja omenapuu suuri, omenapuun alla on iso osa kasveista. Valkoisten pilkkujen kautta jatkaa kandanvuokko.

Kasvi oikealla paikallaan

'Oikea kasvi oikealle paikalle' ei aina onnistu ihan ensimmäisellä yrittämällä. Sormivaleangervo kärvisteli muutaman vuoden talon pohjoispuolella.  Istuttaessa kuvittelin paikkaa sopivaksi, varjoisen sen piti ainakin olla. Paikka osoittautui liian kuivaksi ja kun naapurista kaadettiin puita, niin eipä ole enää varjoinenkaan. Valeangervo oli onneton n. kolmelehtinen ja 20 sentin korkuinen kun siirsin sen omenapuun alle noin kolme vuotta sitten. Nyt se viihtyy, lehtiä tulee joka vuosi lisää ja suurimmat lehdet ovat jo yli puolimetrisiä läpimitaltaan. Omenapuun lisäksi kasvi on humalan ja autotallin varjossa. Savimaan päälle on kasattu reilusti kompostimultaa kasvualustaksi. Samalla paikalla kukkivat keväällä pikkusipulit, kevättähteä ja skillaa.

Paitsi kasvin, niin minunkin mielestä paikka on parempi. Suuret lehdet näyttävät mukavilta varjossa ja peittävät näkymää autotallien väliselle varastoalueelle.  Polku johtaa omenapuun alle, ja siellä, valeangervon lehtien  takana piilossa, on portti, josta pääsee oikaisemaan kompostoreille.
Tiedän, polun reunat pitäisi siistiä, kunhan ehtisin. Rönsyleinikin ja aitovirnan kitken vasta sitten kun ne ovat kukkineet.

Valkoisia pilkkuja

Tänään sade on varistanut viimeisetkin omenapuun kukat, mutta onhan sateella aikaa ladata koneelle viime päivien kuvasatoa.

Parina päivänä oli kukkasadetta ja nurmikko oli terälehtien pilkuttama. Omenapuun alla on useita valkokukkaisia kasveja, joista monet ainakin tänä vuonna kukkivat puun kanssa samaan aikaan.  Jotkut jäävät täysin omenapuun kukkien varjoon, jotkut, niin kuin tuoksumatara, oikein lisäävät valkoista hehkua.

Tuoksumatara viihtyy, kolmessa vuodessa kaksi kokeilutainta on levinnyt yli neliön alueeksi. Sillä on vielä tilaa levitä ja onneksi se on niin vaatimaton kasvi, että olen voinut siirtää taimia pariin hankalaan paikkaan, kuten koivun alle ja talon varjoon. Se kukkii ja leviää myös kuivassa ja happamassa maassa.

Tarhakalliokielo mahtuu kasvamaan tuoksumataramatossa. Se ei ole levinnyt olleenkaan yhtä vauhdikkaasti kuin matara, mutta hitaasti hyvä tulee.  Varsien korkeus lähenee jo metriä.

Ahomansikka on vaeltanut puun alle omia aikojaan. Ensimmäiset mansikan taimet ovat tulleet jonkun perennan kylkiäisinä ja nykyisin mansikkaa on ihan joka paikassa. Varjoisista paikoista kitken taimet pois, mutta omenapuun alla niitä saa olla, sillä siellä auringossa ne tuottavat hyvin mansikoita.

Yritin kerran kasvattaa perhosorvokkia siemenestä, taimet kituivat pari vuotta ja hävisivät sitten. Yhtenä kesänä oli iloinen yllätys, kun omenapuun alta löytyi uusi tulokas. Ehkä perhosorvokkia on ollutkin pihalla ja taimet saivat tilaa kasvaa, kun nurmikko on vähentynyt? Orvokki näyttäisi olevan hyvä leviämään siemenestä. Tänä vuonna sen taimia on putkahdellut muualtakin, kuvan kukkaset löytyivät polulta autotallin takaa.

Seuraavaksi kukkaan ehtineet

Jouluruusun ja lumikellojen jälkeen tulivat krookukset ja sinivuokot.  Keltaisilla krookuksilla on lämmin pesä sammalleimun ja kangasajuruohon suojassa ja niin on sinisilläkin, mutta ne ovat aavistuksen verran enemmän varjossa ja vasta ensimmäiset nuput pilkottavat.  Kuva on otettu toissapäivänä, kun oli aurinkoista, mutta kylmä tuuli. Kuvaajaa paleli.

Kuten kuvasta näkyy, en juurikaan siivoa kukkapenkkejä. Risut ja paksummat lehtikerrokset olen kerännyt tai varovasti haravoinut pois. Kuivuneet kukkavarret silppuan penkkiin ja myöhemmin saatan ripotella kompostimultaa päälle, sinne maatuvat ja huolehtivat lannoituksesta.

Kasvitieteelliset krookukset kukkivat aikaisin. Pikkusipulit tulee jotenkin automaattisesti istutettua penkin reunaan, mutta niinhän ei tarvitsisi tehdä. Krookukset ja monet muutkin aikaiset, kuten vaikka posliinihyasintti, ehtisivät kukkia isojen perennojen aluskasvina. Nytkään tuolla sinisten krookusten taustalla ei ole noussut maan päälle kuin vuorikaunokkia ja ensimmäiset ukonhatut.  Joten muistilistalle syksyä varten: lisää pikkusipuleita.


 

Sinivuokko viihtyy tällä pihalla. Tarkoituksella istutettuna sinivuokkoja on kolmessa paikassa, mutta pikkuisia taimia on alkanut löytyä eri puolilta pihaa. Sehän tarkoittaa, että pihalla viihtyvät myös muurahaiset, jotka kuljettavat sinivuokon siemeniä:)

Pikkutaimia olen siirrellyt turvallisempiin paikkoihin kasvamaan. Osa taimista on osannut valita itsekin hyvän paikan. Kestää aika monta vuotta, ennen kuin siemenestä tulee kukkiva kasvi, muistan kuulleeni 5v, vaikuttaa uskottavalta.

Kukinta-aikaan lehdet ovat aika surkean näköisiä, mutta kukinnan jälkeen kasvavat uudet lehdet ja sinivuokkotuppaat on minusta mukavan näköisiä mm. kuusen alla ja pensasaidan juuressa. 

Sini- ja valkovuokkojen kanssa samoilla kasvupaikoilla viihtyy kevätpiippo. Sekin kukkii parhaillaan, vaikka sitä on vaikea huomata. On todella hyvä maanpeitekasvi, talvivihreä. Omalle pihalla sitä on kartiovalkokuusten välisessä 'kasvunvaratilassa'. Minusta se on mielenkiintoisempi vaihtoehto kuin kuorikate. Sinivuokko on myös levinnyt tuonne. Kuusten ja pensasaidan välissä on myös ollut hyvää tilaa syksyn lehdille, kaikkia ei tarvitse kierrättää kompostin kautta.


Vielä tunnelmakuva tämän päivän vesisateesta, kiiltotuhkapensas on hiirenkorvalla!