maanantai 23. tammikuuta 2017

Edelleen joulutunnelmissa

Amaryllikset
Tunsin itseni ihan hortonomiksi, kun sain ensimmäisen kerran edellisvuotisen amarylliksen kukkimaan (kuvassa tuo punainen, valkoinen on tämänvuotisen kasvin kolmas kukkavarsi). En tosin tehnyt yhtään mitään. Amaryllis vietti kevään ja kesän varjoisella kuistilla viherkasvina. Loppusyksystä sen lehdet kellastuivat ja sitten unohdin ruukun muiden kasvien taakse. Välillä tuli ajatus mieleen, että mitähän tuolle tekisin, poiskaan ei tullut heitettyä kun sipuli tuntui kovalta. Ennen joulua alkoi näkyä vihreää. Ajattelin, että tulee taas uusia lehtiä niin kuin ennenkin, mutta tulipa kukkavarsi.
Aikaisemmin olen yrittänyt enemmän, ottanut sipulin ruukusta kuivamaan, katkonut lehtiä yms, mitä yleensä neuvotaan ohjeissa, esim. täällä.
Sen verran aion noudattaa noita ohjeita, että vaihdan tänä keväänä sipuleille uuden mullan kunhan kukat kuihtuvat. Sitten unohdan taas, saa nähdä, onnistuuko kukitus ensi jouluna vai satuinko viimeksi saamaan vain erityisen elinvoimaisen kukkasipulin.