maanantai 21. marraskuuta 2016

Pimeää on

sekä sisällä että ulkona. Valot on pitänyt olla päällä koko päivän, että sisällä näkee edes kulkea. Onhan se tunnelmallista, kun kynttilöitä voi polttaa päivälläkin. Nämä kuvat on tosin otettu illalla.














Kynttilälyhty villapaidassa, hygge?

lauantai 5. marraskuuta 2016

Huono ennuste?


Olen seurannut ruusuherukkaa syksyisin, ja ei se vaan opi, ei niin minkäänlaista merkkiä talveen valmistautumisesta vaan lehdet ovat kesäisen vihreitä.  Talvi onkin sitten vioittanut huonosti valmistautunutta pensasta. Viime talvi kuivatti kaikki oksat mutta juuresta kasvoi uudet versot.












Nyt näyttää huolestuttavalta myös viime kesän hankinnan, peruukkipensaan, kannalta.











Japaninhappomarjan lehtiin ehti sentään tulla pikkuisen oranssia syysväriä.

Neidonruusussakin on lehdet tallella. Sekin on näitä talvenarkoja ykkösvyöhykkeen kasveja. Voiko näistä merkeistä ennustaa talvenkestoa? Ja pitäisikö ottaa opiksi ja lopettaa aroiksi tiedettyjen kasvien kokeileminen?








 

Vasta lumi ja pakkanen lopettivat keltasauramon kukinnan. Ruusussakin oli vielä nuppu, pensashanhikki ja punarohtoluppio kukkivat myös lumentuloon asti. Ja kesäkukat: petuniat ja siniviuhko eivät seinän vieressä välittäneet pikkupakkasesta.

Mutta mukavaa, kun lumi jäi maahan ja marraskuu alkoi valoisasti!



PS Nyt harmittaa!  Varmistin äsken googlaamalla siniviuhkan oikean nimen ja törmäsin tietoihin, että siniviuhkaa olisi voinut koittaa talvettaa samalla lailla kuin pelargonioita:(