maanantai 22. elokuuta 2016

Perinteistä puutarhurointia


Peruukkipensas istutettuna
Eli, poistin eilen hyvin viihtyvät kasvit ja istutin tilalle pensaan, joka ehkä saattaa selvitä talven yli.  Olen soimannut tästä itseäni eilisestä lähtien ja nähnyt siitä painajaisiakin...  Aivan järjetöntä toimintaa!

Sorruin ostamaan peruukkipensaan syysalennusmyynnistä.  Peruukkipensaan kokeilu on ollut mielessä, mutta se piti istuttaa kuolleen neidonruusun paikalle. Neidonruusu ei lopulta, onneksi, hävinnytkään, vaan pukkaa uusia versoja.









Paikan hakua peruukkipensaan taimelle
Seuraavaksi suunnittelin peruukkipensasta rohtosuopayrtin ja jakamista vaativien päivänliljojen tilalle ja siihen paikkaan sen sitten ostinkin.  Pihakierros ja pensaan mallailu paikalleen saivat minut muuttamaan mieleni ja sopivin paikka löytyi japaninmagnolian vieressä. Siitä pensas näkyy mukavasti työhuoneen ikkunaan. Punaiset lehdet näyttävät pirteiltä kun aurinko paistaa niiden takaa.  Teoriassa näin, saa nähdä onko paikka tarpeeksi suojainen. 

Sekin vaihtoehto on olemassa, että pensas viihtyy ja kasvaa omaan kokoonsa n. 3-metriseksi. Sitten olisi hävitettävä jo muitakin kasveja kuin vuorikaunokit.



 

Parvekeruusu selvisi talvesta
Pensaan vieressä on toinenkin punalehtinen kasvi, purppurakeijunkukka. Vuorikaunokkien poiston myötä se sai lisätilaa, samoin kuin loistosalvia ja hopeamaruna.  Penkin reunassa kukkii viimekesäinen parvekeruusu. Tummanpunaiset kukat sopivat hienosti pensaan ja keijunkukan tummiin lehtiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti