Parvitulppaanit avautuivat omenapuun alla eilen. Ensimmäiset narsissit ovat avautuneet ja kevätesikkokin kellertää nuppuisena. Onnenpensas ehti jo kukkia, kaksi kukkaa tänä vuonna!
Keltavuokot kukkivat täysillä. Ne ovat alkaneet levitä aika hyvin eli pihan lehtoalue omenapuun ja luumupuiden alla sopii niille kasvupaikaksi. Myöhemmin kesällä ne jäävät päivänliljojen peittoon. Päivänliljat kasvavat tosin sellaisella vauhdilla, että toivottavasti eivät peitä vuokkoja liian aikaisin.
Vuokkojen kaverina on käenrieska. Kaivoin muutaman minisipulin kaksi vuotta sitten kerrostalopihan kovasta nurmikosta paljain käsin ja kynnet verillä. Mukavaa, että lähtivät kasvuun.
Ihan kohta avautuvat vaahteran kukat. Sen kullanpunertavia silmuja olen pysähtynyt ihailemaan aina ohikulkiessa. Oksa näyttää muuten pelottavalta, valmistautuisiko pyydystämään kimalaisia?
Juuri nyt valkoista on vain valkovuokkomättäissä kun lumikellotkin lakastuivat jo. Sinisen ja keltaisen jälkeen valkoisesta tulee valtaväri etenkin kun omena- ja luumupuut alkavat kukkia.
Alkukevät pihalla on sininen. Sinivuokkoja, kevättähtiä, skilloja, tuoksuorvokkeja, ja krookuksia tietysti. Ne ovat alkaneet lakastua auringossa, mutta kevätkaihonkukka ja pikkutalvio ovat tulleet tilalle.
Omenapuun hiirenkorvat ja kukkasilmut varjostavat jo vähän kevättähtiä. Skilla on levinnyt tännekin. Maanpinta on vihreänä pieniä sipulikukkien alkuja, taitavat olla skilloja nekin.
Pikkuisen punaista näkyy luumupuun juurella, pihaesikoita. Ja sinivuokkoja täälläkin, siemenet ovat tulleet esikontaimien mukana.
Violetti ei värinä mitenkään loista, mutta kirjopikarililjoja kannattaa käydä katsomassa lähempää. Samaa sävyä on pikkusydänten nupuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti