Mielikuvitus pettänyt?

Juuri kun pääsin kertomasta miten pidän maanpeitekasveista, törmäsin grounded design -blogissa vanhaan postaukseen, jonka mukaan maanpeitekasvien käyttö tarkoittaa, että mielikuvitus on pettänyt. Tuli syyllinen olo. Olenko ollut väärässä koko ajan, kun olen toivonut, että maanpeitekasveja käytettäisiin enemmän.

Blogin näkökulma on tosin amerikkalainen. Ainakaan puut tukahduttava muratti ei ole ongelma Suomessa. Onko haitallisiksi havaituissa vieraslajeissakaan maanpeitekasveja (vielä)? Joten taidan edelleen olla sitä mieltä, että maanpeitekasvien käyttö vaikka pensaiden juurella olisi parannus verrattuna heinittyneeseen nurmikkoon.

Sitten on tietysti eroa sillä, mitä kasveja käyttää. Jos pikkutalvion korvaisikin vaikka nurmitädykkeellä, niin tulos olisi ekologisempi. Ja vielä parempi ja kauniimpi, jos maanpeittona olisi monilajinen luonnonkasvimatto.

Vihreää

Pidän ainavihannista maanpeitekasveista ja erityisesti syksyisin ja tällaisena talvena on mukavaa, kun pihalla ei ole näkyvissä vain paljasta maata.  Siistiksi pihaa ei voi sanoa, sillä jätin syksyllä mahdollisimman paljon lehtiä penkkeihin, pensaiden alle ja myös nurmikolle. Hyödyllistä kasveille, pieneläimille ja maaperälle, ja siellähän ne lumen alla maatuu ja häviää kevääseen mennessä... Välillä kyllä tekisi mieli alkaa haravoimaan ja poistamaan lehtiä kasvien päältä.

Yllättävän paljon pihalta löytyi vihreää kun tein kierroksen kameran kanssa vuoden vaihteessa.  Kuvissa on rönsyansikkaa ja kultatesmaa, tuivioita, ja sammalta. Lumimarjat ovat jo lähes pudonneet, mutta pensas piristi sisääntuloa pitkälle syksyyn.


Perinteistä talvivihreää tulee kuusista, katajista ja alppiruususta. Rönsyansikan lisäksi tehokkaasti leviävät pikkutalvio ja kelta- ja hopeatäpläpeippi. Suunnilleen samalta kuin kesällä näyttävät mm. sinivuokko, kissankäpälä, valko- ja keltamaksaruoho, sammalleimu ja sininata. Vihreitä ovat myös ahomansikka, tulikellukka, tuoksukurjenpolvi ja puistolemmikki.